keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Suolaiset pasteijanyyttiset

Taikina:

n.5½dl        vehnäjauhoja
2dl              grahamjauhoja
1tl               suolaa
200g           margariinia
2½dl           maitoa
40g             hiivaa (itse laitan pussillisen kuivahiivaa)
200g           juustoraastetta

voiteluun kananmunaa

Sekoita jauhot ja suola. Nypi rasvan kanssa. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Jos käytät kuivahiiva, muista aavistuksen lämpimämpi neste. Lisää maito-hiiva seos. Lisää lopuksi juustoraaste. Sekoita taikina tasaiseksi.

Täyte maun mukaan
esimerkiksi 300g kinkkusuikaleita ja aurajuustoa tai
jauhelihaa-riisi-sipuli

Kaulitse taikinasta levy ja leikkaa n.20 osaan. Laita täytettä n. ruokalusikallinen. Tee nyyttejä tai kolmioita. Kohota hetki ennen paistoa. Pistele haarukalla. Voitele kananmunalla ja paista n.10 minuuttia 225 asteessa.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Löpinää...

Viikonloppu meni mukavissa merkeissä.

Perjantaina tuli pojan kaveri entisestä päiväkotiryhmästä leikkimään pikkuveljensä ja äitinsä kanssa. Ei oltu nähty moneen kuukauteen, mutta poikien leikit lähti samantien hyvin käyntiin ja meidän nuorempi (tänään 7kk) oli tohkeissaan 2 vuotiaasta leikkikaverista. Kyläily tuli lyhyellä varotusajalla ja oli todella mukava "yllätysvierailu". Itse en olisi saanut illalla itsestäni irti, vaan olisin jumahtanut kotiin. :)

Lauantai meni keittiössä touhuillen ja illansuussa mentiin mieheni ystävän synttäreitä juhlistamaan koko perheen voimin. Tarjolla oli herkkuja : pasteijoita, kakkua, riisipiirakoita ja tuulihattuja! SLURPS ja BURB! Päätin, että otan yhden jokaista lajia, mutta kakkua oli santsattava....se jäi kuitenkin syömättä...tai oikeastaan mies sai syödä, kun mulle tulikin stoppi makean suhteen. :) Mulle harvoin tulee sellasta oloa! Itsestäni löytyi siis ihan uusi piirre :D Ilta meni jutellen ja naureskellen. Väistyttiin, kun juhlaväen suut alkoi napsamaan ja korkit sihahtelemaan. Kotiin päästyämme saunottiin.

Sunnuntai aamupäivä meni ulkoillen ystäväperheen kanssa. Ystäväni + hänen mies + heidän 3 lasta + minä + mieheni + meidän kaksi muksua. Oli todella kivaa. Me naiset vaunulenkkeiltiin pienten kanssa ja miehet oli luistelemassa vanhempien lasten kanssa. Sitten mentiin ystäväperheelle, laitettiin ruokaa ja syötiin. Miehet lähti vielä hiihtolenkille ja me jäätiin ystävän kanssa katsomaan elokuvaa...niin no 5 lapsen kanssa elokuvan katsomisen arvaa.. se ei menny ihan niinku elokuvissa tai TV mainoksissa :D Illalla tein pikalasagnen (eli lasagne ilman maitokastiketta) ja sitten vaan oltiin ja rauhoituttiin.

Tuleva viikko sisältääkin todella paljon ohjelmaa ja perjantaina lähdetään Tampereen suuntaan nauttimaan viikonlopusta! <3

lauantai 26. tammikuuta 2013

Pika-pika-suklaakuivakakku

Tämä on helppo ja nopea suklaakuivakakun ohje, jonka olen saanut äidiltäni. Kaikki ainekset laitetaan kulhoon ja vatkataan n.7minuuttia. Sitten se on paistoa vaille valmis.


4          kananmunaa
3dl       sokeria
200g    pehmeää voita tai margariinia
2dl       perunajauhoja
1,5dl    vehnäjauhoja
1tl        vaniljasokeria
3tl        leivinjauhetta
n.½dl   kaakaojauhetta

Laita uuni lämpenemään. Voitele reikävuoka ja jauhota esim.korppujauhoilla.
Lämmitä tarvittaessa rasvaa hieman mikrossa. Mittaa kaikki raaka-aineet kulhoon,  Vatkaa seosta n.7 minuuttia ja kaada vuokaan. Paista 175 asteessa ja n.1h

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Sisustusta

Eilen sain peilin kasaan ja siitä tuli mielestäni hyvä! Ehkä alankin tekemään käsitöitä enemmän. :) Tuo leipominen kun alkaa näkyä puntarissa :D

tiistai 22. tammikuuta 2013

Sisustusta

Jep, leivonta saapi jäädä hetkeksi...paitsi, että eilen pyöräytin suklaakuivakakun. :D

Mutta ajattelin jakaa jo "vanhempaa" tuotantoa. Eli laitan kuvia, mitä olen taiteillut, tai mitä ollaan miehen kanssa tehty.

Tässä eteisen käytävää, jonka maalasin ollessani viimeisillään raskaana. Seitsemän päivän aikana tuli maalattua ja kiikuttua tikkailla. :) Aluksi hahmottelin lyijykynällä ja sitten maalasin mustalla ja harmaalla ääriviivat sekä varjostukset.




Tässä sängynpääty, jonka suunnittelin ja mieheni toteutti. Kivilaatta valittiin yhdessä, mutta muuten en juuri toteutukseen osallistunut...mitä nyt katsoin esikoisen perään, ettei pikkuapulainen ollut laastissa. 




Tänään valmistunee peili, joten kuvia luvassa ehkä jo tänään... :)

maanantai 21. tammikuuta 2013

Askartelua ja käsitöitä

Nyt alkaa näyttää siltä, että leivontablogi muuttuu kohta sisustusblogiksi. :)
Ostin kirpputorilta vanhan peilin ja nyt on karmit irroitettu ja hiottu sekä petsattu ekan kerran. Peili oli siis ihan perus neliskanttinen. Kehykset oli kellertävän-rusehtavat ja nyt kovaa vauhtia muuttumassa kuultovalkoisiksi. Jätin hieman "rosoisuutta", eli en hionut tarkkaan edellistä vahaa..vai mitä lie pinnassa olikaan. Kuten näkee, niin oon tosi hyvin kärryillä käsitteistä ja ammattisanoista, mut eipä se haittaa. Lopputulos ratkaisee. :D Onneks mies vähän sit avustaa mm.peilin kasaamisessa, koska peilin puisen takalevyn ja peililevyn välissä oli hilkettä ja kilkettä...ilmeisesti peilin kehykset oli vähän eri paksuiset, joten levyjen välissä oli ohutta puuliuskaa. Lähipäivinä tulee sit kuvaa tuotoksesta :)

lauantai 19. tammikuuta 2013

Lei-lei-leivotaan!



Nyt on mantelinyyttiä ja pizzaa. Suurin osa nyyteistä meni pakkaseen vierasvaraksi ja kahdeksan paistettiin maistiaiseksi. Tein ohjeen 1½ kertaisena, joten nyyttejä taisi tulla 32. Jostain kumman syystä kuvassa on muuten vain seitsemän. Siis minähän en mennyt syömään yhtään, vaan jotenkin tuohon lautaselle sopi paremmin nuo seitsemän. ;)
Täytteeksi tuli osaan vadelmahilloa ja osaan mantelimassamössöä :) Nonparelleilla koristelluissa on vadelmahilloa.
Pizzaa tuli tehtyä 3:lla eri täytteillä ja pojalle tuli oma pieni jauheliha-kinkku pizza. Olisi halunnut täytteeksi vielä verilettuja, mutta se olisi ollut mielestäni hieman liian erikoista.
Lähes koko päivä vierähti keittiössä touhuillen, mutta eipä se haitannut. En olekaan pitkiin aikoihin leiponut...viimeksi taisi olla vuoden vaihteessa. Kohta saunaan!

perjantai 18. tammikuuta 2013

Sisustusta

Nuoremman pojan huone on vielä vaiheessa, mutta toinen verhoista on jo paikallaan. Ensin arastelin puna-valkoisia verhoja pojalle, mutta printti sopii mielestäni molemmille (työille ja pojille) ja verhoissa on paljon katseltavaa.
Sänky toimii sohvana, kunnes siirtyy pinnasängystä isompaan. Kuvassa näkyy myös kaiutin..soittimet ovat seinän takana olevassa musiikkihuoneessa, joten musiikin saa kuulumaan halutessaan myös pojan huoneessa. :)




Keittiössä on melko kesäiset verhot ja jostain kumman syystä halusin verhojen olevan eriparia. Mikäköhän päähänpisto sekin oli? :D

torstai 17. tammikuuta 2013

Mantelinyytit n.20kpl



Syntisen hyvä ohje! Nämä on vähän wienerin tyyppisiä pullia. Hiiva liotetaan kylmään nesteeseen ja kohotusaika on pitkä. Mutta odotus palkitaan! Nämä on myös helppo pakastaa ja pitää ns. vierasvarana. Monesti on kyllä käynyt niin, etten ole paistellut vieraille, vaan ihan omaksi (ja perheen) iloksi. Jakha intoudun taas leipomaan, niin näitä seuraavaksi. Ja toivonmukaan muistan napata kuvan :D

25g     hiivaa
2dl      kylmää maitoa
200g   huoneen lämpöistä voita
1rkl     sokeria
n.6dl    vehnäjauhoja

Murustele hiiva kylmään maitoon. Sekoittele tasaiseksi. Yhdistä huoneen lämpöinen voi ja sokeri ja lisää maito-hiiva seokseen. Lisää vehnäjauhoja voimakkaasti vaivaten. Kaulitse levyksi ja leikkaa n.20 neliöksi. Valmista täyte.

Täyte: (Itselläni jäi kyllä täytettä yli) Ja täytteeksi sopii mainiosti myös pelkkä paiston kestävä vadelmahillo! NAM!

75g     voita
2rkl     sokeria
2tl       vaniljasokeria
100g    karkeaksi raastettua mantelimassaa

voiteluun: kananmunaa (ja lisää halutessasi tilkka maitoa - > helpottaa voitelua ja tekee vaaleamman värin)

Laita nokare täytettä neliön keskelle ja nosta kulmat keskelle. Nostele nyytit paperivuokiin. Kohota 3h lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Voitele. Paista 250 asteessa n.9 minuuttia. Anna jäähtyä rauhassa ja koristele halutessasi vesi-tomusokerikuorrutteella.

Jos haluat paistaa myöhemmin, pakasta heti 3h kohotuksen jälkeen ja paista suoraan pakkasesta. Paistoaikaa voit tarvittaessa pidentää muutamalla minuutilla.

Ja jos joku eksyy sivustolle niin kommentoikaa ihmeessä!

Nyt olen ommellut verhoja. Vanhemman pojan huoneessa on jo verhot sekä pitkä pötkylätyyny. Nuorempi vielä odottaa toista verhoaan. Sohvatyynyt (nuoremman pojan huoneeseen) on myös työn alla. Keittiön jouluverhot myös vaihtui uusiin verhoihin.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Löpinää...

Niin se joulu meni ja uusi vuosi tuli. Tuli vietettyä jälleen aikaa keittiössä, mutta se oli vaan mukavaa. Olen pohtinut mitä lupaan tulevalle vuodelle, mutta en osaa luvata mitään sellaista mikä olisi helppo pitää. :D Kuntokuuria on turha luvata, dietistä puhumattakaan...vaikka tarve olisi. En lupaa siis mitään, mutta silti voisi vähän keventää. Laihduttamaan en siis ala, sillä imetän vielä, mutta voihan sitä silti katsoa mitä suuhunsa laittaa.

Nyt on nuorempi poika siirretty omaan huoneeseen. Vielä on huone kesken, koska pojalla ei ole mitään leluhyllyä tai vastaavaa. Enimmät "aikuisten" roinat on saatu huoneesta pois. Huone toimi jonkinlaisena varastona 6kk. Tavarat on siis vieläkin vähän sikin sokin. En ole vielä keksinyt hyvää järjestystäkään. Eilen ostin verhokankaan, eli olen päässyt päätökseen, mitkä ovat pojan huoneen värit. Vanhemman pojan huoneessa on turkoosia ja limen vihreää. Nuoremmalle tulee sinistä, punaista ja beigeä. Tuntui hassulta ostaa pojalle puna-valkoiset verhot, mutta ihastuin kuosiin, joka sopi kyllä molemmille: sekä tytöille, että pojille.

Leivonta saa jäädä joksikin aikaa...eli luvassa saattaa olla enemmän sisustuspäivityksiä. :D